Moringa

Moringa
Moringa oleifera from Tenerife

23.11.15

MTT - nuoruuden ja elämänvoiman lähde

Tästä se alkoi....

Aloitin pari päivää sitten uuden henkilökohtaisen koekanina olemisen. Jo muutamia kuukausia aikaisemmin sain MoringaGardenista infoa heidän uusimmasta tuotteestaan, jolle he ovat antaneet nimen MTT. Tämän avulla pystytään vaikuttamaan kromosomien kärjissä oleviin ns. telomeereihin. Koska tuote kiinnosti ja sen tilaus- ja maksuehdot sopivat kukkarolleni, päätin tilata.

MoringaGardenin omistaja oli tietämättään toiminut ko. tuotteen koekanina kolme vuotta. Eli sen ajan kun hänen työtoverinsa kehittelivät tätä tuotetta. Hän kertoo saaneensa sydämensä kuntoon tämän MTT:n avulla. Lääkärit ovat todenneet, että tällä entisellä vaikeasti sydänsairaalla ihmisellä on nyt erittäin vahvakuntoinen sydän. Hän on lääkäreiden mukaan turvattu diabetekseltä ja reumalta. Hänen telomeerinsä ovat niin hyvässä kunnossa, että niiden kuvaajat luulivat epäonnistuneensa kuvauksessaan, koska hänen ikäisellään henkilöllä ne ovat tavallisesti huomattavasti lyhyemmät.

Olen itse pari vuosikymmentä vanhempi kun MoringaGardenin omistaja. Odotan jännityksellä mitä voin sanoa omasta olemisestani vuoden käytön jälkeen. Pari ystävääni ovat myös tilanneet tuotteen. He pääsivät aloittamaan muutamia viikkoja  ennen minua, ja ovat jo nyt ehtineet todeta ainakin virkistyneensä.


Mitä tämä MTT sisältää
Poimin tietoja MoringaGardenin omasta esitteestä.

MTT on yhdistelmä kolmesta yrtistä; Moringa oleifera, Astragalus mongoholicus ja Helianthus Tuberosus

M = Moringa oleifera
on ihmiskunnan tärkein kasvi. Hohenheimin yliopiston professorin, tri Claus Bartan mukaan se sisältää kaikki ne ravintoaineet, jotka ihminen tarvitsee elääkseen.

"Moringa oleifera on todellinen vitamiinien, mineraalien, proteiinien, aminohappojen ja antioksidanttien runsaudensarvi, jonka kaltaista ei ole toista koko maailmassamme".

"Moringa oleifera on jo yksinään todellinen ihme - mutta se kohottaa myös muiden kasvien parantavia ominaisuuksia silloin, kun ne nautitaan yhdessä moringan kanssa" .

Siksi moringaa voidaan kuvata solujen kautta toimivana elämänavaimena.

T = Tragantti
Astragalus mongoholicus (rohtokurjenherne) 

Mongoliassa ja Kiinassa kasvava Tragantti eli rohtokurjenherne kuuluu palkokasvien ryhmään. Arvioiden mukaan tähän ryhmään kuuluu maailmanlaajuisesti lähes 3000 erilaista alalajia. Tragantti on eräs kiinalaisen lääketieteen tärkeimmistä kasveista ja tunnetaan siinä Huan Qi nimellä.

Tragantti luetaan niihin kasveihin, jotka rauhoittavat ihmisen energiaa.. Se suojaa kehoa kaikelta fyysiseltä, mentaalilta ja emotionaaliselta stressiltä, parantaa esim. immuunivastetta, ja vaikuttaa sydän ja verenkiertojärjestelmään ja yleiseen elämänvoimaan (vitaliteettiin).

Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä, ja myös intialaisessa auyvedassa, Traganttia on käytetty jo vuosituhansia, ilman minkäänlaisia merkintöjä sen aiheuttamista sivuoireista

Traganttia eli Astragalusta tutkittiin paljon 1990-luvulla. Tri Carol Greider, Tri Elizbeth Blackburn ja Tri Jack Szostak saivat lääketieteen Nobelin palkinnon vuonna 2009 tragantissa esiintyvää telomeraasi nimistä entsyymiä koskevista tutkimuksistaan. Tämä entsyymi näyttelee keskeistä osaa kehon jokaisen solun vanhenemisprosessissa.

Telomeereista kertova suomenkielinen kirja
Englanninkielinen artikkeli telomeereistä, niiden toiminnasta ja vaikutuksista

Tämän jälkeen on huomattu, että solun vanheneminen, ja samalla myös oma vanhenemisemme, tapahtuu olennaiselta osalta telomeerien kautta. Nämä telomeerit sijaitsevat jokaisen kromosomin kärjissä olevissa "päätteissä" ja toimivat puolestaan  perintöinformaation suojana solunjakautumisen yhteydessä.

Tutkimuksen mukaan tragantti pystyy hidastamaan, tai jopa kokonaan estämään solun vanhenemisen.

T = Topinambur
Helianthus Tuberosus (maa-artisokka) on on kotosin Pohjois-Amerikasta. Topinambur on kolmas MTT yhdistelmän kasveista. Se kuuluu korikukkaisten heimoon ja on niin ollen auringonkukan sukulainen, ja myös paljon sen näköinen..

Kiinalaisen lääketieteen mukaan Topinambur auttaa pernan ja vatsan vahvistamisessa, ja on erityisesti tärkeä maksan puhdistajana. Siinä oleva inuliini on prebioottinen hedelmä-oligosakkariini, joka ei imeydy ruoansulatusprosesin yhteydessä.

Eri tutkimuksissa (Gibson, Roberfroid) kuvataan useita tärkeitä inuliiniin liittyviä  fysiologisia toimintoja, kuten sen probioottinen vaikutus suoliston flooraan. Tämä puolestaan kiihdyttää happojen tuotantoa, jotka sitten palvelevat maksaa antamalla sille energiaa. Nämä hapot vaikuttavat sen lisäksi vatsassa ruoansulatusta edistävästi. (Spiller 1994, Reddy 1997)

Inuliini kulkee vatsalaukun ja ohutsuolen läpi muuttumattomana paksuunsuoleen. Siellä se auttaa suolistobakteereja hoitamaan fermentoinnin avulla erilaisten aineenvaihdunnallisten tuotteiden, kuten esim. lyhytketjuisten rasvahappojen käsittelemisen  Tällä on suoliston toimintaa edistäviä ja ulostuksen määrää lisääviä vaikutuksia. Sen lisäksi ruoansulatusaika suolistossa lyhenee.

Inuliini parantaa kivennäisaineiden, kuten esim.kalkin ja magnesiumin, imeytymistä ja toimii ruoansulatusta edistävästi. Se lievittää epäsuorasti painetta haimassa olevissa langerhansin saarekkeissa, jotka vastaavat insuliiniin tuotannosta, verensokerin säännöstelemisestä ja vahvistavat solujen glukoositasapainoa. Tämä puolestaan johtaa lisääntyneeseen myrkkyjen poistumseen kehosta.

Topinambur liittyy Solar Plexus ja sydänchackroihin.

Näiden kolmen kasvin yhteistyö

Moringa tuo soluihin kaikki tarvittavat perusaineet ja vahvistaa muiden, kuten esim. rohtokurjenherneen (astragalus, tragant = T) vaikutusta.
Kolmas kasvi, maartisokka (Topinambur = T) pitää kaikissa kasveissa olevien ja imeytyneiden mikroravinteiden toimivasta aineenvaihdunnasta.
Tämä MTT-.kapseleiden kolmen kasvin yhdistelmä toimii nuoruuden- ja yleisen elämänvoiman lähteenä.
Kapseleita otetaan ohjeiden mukaan ja ainoastaan joka toinen kuukausi (30 päivän ajan kerrallaan)

HUOM!. Jos olet sairas, mene lääkäriin. Moringa on ruokaa ja  ravintoa, ei lääke. Mutta moringa voi auttaa sinua saamaan vahvan immuunivasteen, jonka jälkeen et sairastu.

MoringaGardenin kotisivu infoa ja tilauksia varten

Muut  artikkelini  MTT-kapseleista ja telomeereita:.
MTT kapseleista ja telomeereista
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla  

Video: Tri Bruce Lipton kertoo telomeereista

 Olen luonut Facebookiin suomenkielisen ryhmän "Gracian Moringa"

Marrskuu 2015, © Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan.

Lisää moringasta
Ihmepuu Moringan viljelyä Güimarin laaksossa 
Tenerifen moringa on mahtava antioksidantti
Miten kaikki alkoi
Miten Moringa tuli Maaplaneetalle
Kokemuksiani kasviyhteyksistä
Enkeli kasvin hahmossa - poimintoja Moringagardenin tuottamasta dokumentista 
Hieman moringasta ja zeatiinista 
Moringasta ja kehon omasta vastutuskyvystä 
Miten aloittaa moringan käyttö ravinnossa 
Moringan käyttö perinteisessä lääkinnässä 
Hinnoista ja laadusta
Huhtikuisia moringamietintöjä 
KanarianSaarten ilmalaki suojaa myös moringaa 
Moringa – ihmepuu ja nuoruuden lähde - kasvaa myös Tenerifellä
Moringan viljelystä ja hoidosta kotona kukkaruukussa 
Auringosta, kuusta, mayoista ja Tenerifen moringasta 
Leivän korvike - siemeniä ja moringaa
Syyskesän moringamietteitä 
Moringaa iäkkäämmille ...Miksi Moringa voi olla juuri heille todellinen voitontuoja 
Miksi valitsen Tenerifen moringan ja suosittelen sitä 
Moringan annostussuosituksia
MoringaPark Güímarin laaksossa
Ympäri käydään – yhteen tullaan. Viinistä moringaan
Monenlaisia moringapuita MoringaParkissa ja maailmassa
Moringan siemenistä on moneen tarkoitukseen 
Varovaisuus on joskus tarpeen - jopa moringankin kanssa
Lempeää moringainformaatiota veteen siirrettynä
Moringa, raskaus ja imettäminen
Pitkää ikää myös aivoille - moringasta voi olla apua ja tukea
MTT kapseleista ja telomeereista
Vesi on vanhin voitehista - vaihtelua moringa-ajatusten väliin
MoringaGardenin perustuotteiden uusi luokittelu
Siemen/moringaleivästäni
Suolistobakteeri ja moringan lehtipulveri samassa kapselissa
Moringan kasvatuksessa tarvittavat lämpötilat
Prostataongelmista ja mahdollisista vaivojen helpotuksista
Tenerifen moringa ja sydänchackra 
Moringasta syövän yhteydessä ja sen ennakkoehkäisyssä 
Moringan käyttäjien kertomuksia 
Uusia tuotteita MoringaGardenissa
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla 
Moringan siemenistä maailman korkealaatuisin öljy - ja ihon kauneuden ylläpitäjä
Kesämarunasta voi olla apua punkkien puremissa
MoringaPark juuri nyt
Moringanlehtiyrttiteestä on paljon iloa ja hyötyä
Tärkeä tietää moringanlehtipulveria valittassa
Tiesitkö, että moringan siementen avulla voit puhdistaa vettä?
Oljenkorsi voi katkaista aasin selän
Miten päädyin moringaan
Havaintojani Terveysmeedio auttaa kirjasta, artemisiasta ja moringasta
Nimiuudistuksia MoringaGardenin tuotevalikoimassa

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar