Moringa

Moringa
Moringa oleifera from Tenerife

9.3.16

MTT- kapseleista ja telomeereista

Kun kuulin MTT-kapseleista ja näin miten MoringaGardenin omistajan Andras Krausin ulkonäkö oli muuttunut ko. kapseleiden vaikutuksesta, tulin uteliaaksi. Minua ei myöskään viehätä erityisesti ajatus, että vanhempana voi sitten melkein automaattisesti laskea saavansa joukon erilaisia sairauksia tai oireita.

Päätin kokeilla. Olen ehtinyt nauttia pari purkkillista. Minua jo vuosien ajan hieronut terapeutti totesi, että olen jotenkin "kiinteytynyt ja kaventunut". Paino on pudonnut muutaman kilon. Kaulani on myös silinnyt. Muuta en vielä voi sanoa.

Kerron hieman enemmän näistä "nuoruuden lähde" kapseleista.

MTT kapseleihin sisältyvien aineosien on todettu vaikuttavan kromosomiemme päissä olevien telomeerien uudistumiseen.

Lyhyesti telomeereistä
Telomeeri tulee kreikan sanoista Telos (pää) ja Meros (osa)
Telomeerit suojelevat DNAa kaikessa elävässä. Tutkijat huomasivat yhteyden telomeerien ja solujen vanhenemisen välillä jo lähes 30 vuotta sitten.

Vuonna 2009 Nobelin lääketieteen palkinto annettiin kolmelle tutkijalle, jotka olivat havainneet, miten sittemmin telomeraasin nimellä tunnettu entsyymi vaikutti telomeerien pituuteen

Harvardin lääkertieteellisessä yliopistossa vuonna 2010 suoritettussa tutkimuksessa todettiin, että telomeerien lyhentyminen on solujen vanhenemisen syy.


On olemassa jo yli 10000 tieteellistä artikkelia, joissa kerrotaan telomeereistä.

Eräs näistä Nobelin palkinnon saajista, Elizabeth Blackburn (UCSF), kertoo tutkimuksistaan ja telomeereistä ja niiden hormoonista, telomeraasista. Part 1: The Roles of Telomeres and Telomerase

Lyhyt video, josta käy ilmi mm. telomerien "ulkonäkö"

Telomeereista kertova suomenkielinen kirja
Englanninkielinen artikkeli telomeereistä, niiden toiminnasta ja vaikutuksista

Tri Bruce Lipton kertoo telomeereistä ja miten niihin voidaan vaikuttaa


Mitä MTT kapselit sisältävät
MTT kapseleiden 25 % (M = Moringa), Moringa oleifera on peräisin vihreästä moringan lehtipulverista. Siihen sisältyvällä kasvihormoonilla zeatiinilla on MTT yhteydessä tärkeä tehtävä, se vahvistaa muiden aineosien vaikutusta. Luonnollisesti moringan muutkin ominaisuudet ovat kapseleissa tallella. Kapseleissa käytetty moringan lehtipulveri on peräisin MoringaGardenin luomuviljelyksiltä Tenerifeltä.








MTT kapseleiden sisällöstä 50 % on astragalusta
(T = Tragant),
Astragalus mongoholicus. 
Vaikka tätä rohtokurjenhernettä voidaan kasvattaa Suomessakin, niin sen telomeereja pidentävät ominaisuudet esiintyvät ainoastaan niissä juurissa, jotka ovat kasvaneet kasvin alkuperäismaissa. Tosin jo pelkkä astralagus on monipuolinen ja tukee monessa tapauksessa. Riippuu vain siitä, mihin sen avulla lähinnä pyritään. MTT pyrkii telomeerien vahvistamiseen. Kapseleissa käytetty astralagus/tragant juuri on peräisin Mongoliasta.

Tuotteeseen  käytetyillä Astralagus juurilla ovat luonnollisesti kaikki muutkin ominaisuudet tallella.. Astragaluksen juuren tarvitsee kehittyä neljä (4) vuotta, ennenkuin se on "latautunut" tarpeeksi... -

MTT kapseleissa on 25 %
(T =Topinambur),
Helioanthus 
tuberosus  suomeksi maa-artisokkaa. Kapseleihin käytetty juuri on peräisin luomuviljelyksiltä Saksasta. Maa-artisokkaa voi luonnollisesti kasvattaa ihan Suomessakin. Kasvi on tunnettu monista hyvistä kehon toimintoja tukevista ominaisuuksistaan..


Olen luonut Facebookiin suomenkielisen ryhmän "Gracian Moringa"

Tuotetilaus:MoringaGarden,

Tietyn värähtelytaajuuden musiikki voi myös korjata DNAta

Muut  juttuni MTT-kapseleista ja telomeereita:
MTT - nuoruuden ja elämänvoiman lähde
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla


Maaliskuu 2016, Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan.

Lisää moringasta: 
Ihmepuu Moringan viljelyä Güimarin laaksossa 
Tenerifen moringa on mahtava antioksidantti
Miten kaikki alkoi 
Miten Moringa tuli Maaplaneetalle
Kokemuksiani kasviyhteyksistä 
Enkeli kasvin hahmossa - poimintoja Moringagardenin tuottamasta dokumentista
Hieman moringasta ja zeatiinista 
Moringasta ja kehon omasta vastutuskyvystä 
Moringan käyttö perinteisessä lääkinnässä 
Hinnoista ja laadusta  
Huhtikuisia moringamietintöjä  
KanarianSaarten ilmalaki suojaa myös moringaa 
Moringa – ihmepuu ja nuoruuden lähde - kasvaa myös Tenerifellä 
Moringan viljelystä ja hoidosta kotona kukkaruukussa
Auringosta, kuusta, mayoista ja Tenerifen moringasta
Leivän korvike - siemeniä ja moringaa
Syyskesän moringamietteitä
Moringaa iäkkäämmille ...Miksi Moringa voi olla juuri heille todellinen voitontuoja
Miksi valitsen Tenerifen moringan ja suosittelen sitä
Moringan annostussuosituksia
MoringaPark Güímarin laaksossa
Ympäri käydään – yhteen tullaan. Viinistä moringaan 
Monenlaisia moringapuita MoringaParkissa ja maailmassa
Moringan siemenistä on moneen tarkoitukseen 
MTT - nuoruuden ja elämänvoiman lähde
Varovaisuus on joskus tarpeen - jopa moringankin kanssa 
Lempeää moringainformaatiota veteen siirrettynä
Moringa, raskaus ja imettäminen 
Pitkää ikää myös aivoille - moringasta voi olla apua ja tukea 
Vesi on vanhin voitehista - vaihtelua moringa-ajatusten väliin 
MoringaGardenin perustuotteiden uusi luokitteluSiemen/moringaleivästäni 
Suolistobakteeri ja moringan lehtipulveri samassa kapselissa 
Moringan kasvatuksessa tarvittavat lämpötilat
Prostataongelmista ja mahdollisista vaivojen helpotuksista
Tenerifen moringa ja sydänchackra
Moringasta syövän yhteydessä ja sen ennakkoehkäisyssä 
Moringan käyttäjien kertomuksia 
Uusia tuotteita MoringaGardenissa
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla 
Moringan siemenistä maailman korkealaatuisin öljy - ja ihon kauneuden ylläpitäjä
Kesämarunasta voi olla apua punkkien puremissa
MoringaPark juuri nyt
Moringanlehtiyrttiteestä on paljon iloa ja hyötyä
Tärkeä tietää moringanlehtipulveria valittassa
Tiesitkö, että moringan siementen avulla voit puhdistaa vettä?
Oljenkorsi voi katkaista aasin selän
Miten päädyin moringaan
Havaintojani Terveysmeedio auttaa kirjasta, artemisiasta ja moringasta
Nimiuudistuksia MoringaGardenin tuotevalikoimassa

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar