Moringa

Moringa
Moringa oleifera from Tenerife

6.5.16

Vesi on vanhin voitehista - vaihtelua moringa-ajatusten väliin

Viime viikkoina vesiasiat ovat pyörineet elämässäni monella tavalla. Niin ne ovat pyörineet jopa päivälehdissäkin, tosin hieman eri näkökulmasta kuin minulla. Yhteisiä tekijöitäkin on.

Pari viikkoa sitten sain yllättäen postia minulle tuntemattomalta herralta Helsingistä. Hänen vuosia sitten hankkimansa GIE laite (veden aktivointilaite) oli pudonnut ja sen kuori haljennut.  Mistä nyt voisi hankkia uuden laitteen?  Tämä herra oli tutkinut tarkkaan blogejani ja kiitteli GIE-teksteistäni ja moringateksteistäni. Hyvä terveys ja sen ylläpito oli lähtökohta tälle entiselle aktiiviselle urheilijalle, ja myös hänen vaimolleen.


Espanjassa, Barcelonan lähellä, Gironassa toimivan GIE-ja himalaysuolaystäväni Marion Kupratin tavoittaminen oli osa tätä laitteenjäljittämisprojektiani.  Marion on vuosien mittaan perehtynyt veteen sen atomeja myöten, ja erittäin ahkera kirjoittaja ja terveysmessuilla  vedestä puhuva ja laitteita esittelevä. Hänen myymälässään on monenlaisia veden puhdistus- ja aktivointilaitteita. Hänelle soitin ja kuulostelin GIE-kuulumisia. - Marionilla on niitä edelleen myynnissä. Helsinkiläinen etsijä sai siis omansa.

GIE-laitteita on enää saatavissa vain rajoitettu määrä, kuulin. Peter Gross ei enää ole aktiivinen. Hän tosin kehitti uudemman version, jota sitten on ilmeisesti parannellut hänen viimeisin työpartnerinsa. Tämän uuden laitteen hinta on huomattavasti korkeampi kuin alkuperäisen laitteen, vaikka senkin hinta saa asiaan perehtymättömän luultavasti kiljaisemaan kauhusta. GIE-laite maksaa 2387 € plus lähetyskulut. Arvioitu kestoikä on kuitenkin vähintään 50 vuotta, jos laite on asianmukaisesti asennettu.

Ja helsinkiläinen herra osti jo toisen. Eli uuden sen entisen pudotetun laitteen tilalle. Oli säästänyt eläkkeestään. Hänellä oli ollut jo vuosien kokemus aikaisemmasta laitteesta. Hänestä oli näinollen tullut kokemusperäinen asiantuntija.

Itselläni on myös GIE-laite jo vuodesta 2000 lähtien. Sain sen käännös- ja tulkkitöideni "palkkiona" Peter Grossilta. Ostin ensimmäiselle lapsenlapselleni sellaisen kastelahjaksi. Lapsen tyytyväisyydestä en tiedä, arvelen, ettei hän ole vielä tarpeeksi suuri ymmärtääkseen.  Mutta hänen yleensä epäluuloinen isänsä totesi huomanneensa, kuinka tämä aktivoitu vesi vaikuttaa jopa talon sisällä olevaan "energiaan", kuten hän asian ilmaisi.

Uitan kaikki ostamani hedelmät, vihannekset ja yleensä ruoan (astioissa) tunnin verran tässä vedessä, kuten Peter Gross neuvoi. Veden vaikutuksesta näissä ruuissa mahdollisesti olevat vahingollisten aineiden värähtelytaajuudet neutralisoituvat ja hedelmistä yms tulee "luomua".  En ole tehnyt kemiallisia tms. tutkimuksia. Olen vain ihan itse huomannut, että maku muuttuu. Olen myös uittanut mahdolliset ostamani vesipullot tässä vedessä, ennenkuin juon. Siinäkin olen huomannut muuttuneen maun.

Siihen aikaan kun Peter Gross keskittyi tutkimaan laitteensa vaikutuksia, eivät ilmasta levitetyt sumusuihkeet, chemtrails, olleet yhtä levinneitä kuin nyt. Nämä mm. bariumia, strontiumia, aluminia ja nanopartikkeleita sisältävät aineet ovat nykään uhka ihmisten terveydelle, olkoonkin, että esim Suomen työverveyslaitos näyttää kytkevän ne "salaliittoteoriaan", eli ilmeisesti ei-vaarallisiksi.... Arvelen, että niidenkin värähtelytaajuus häviää GIE-laitteessa, arvelen, mutta en edes tiedä mistä etsisin asialle vahvistuksen.

Toinen hauska asia on se, että GIE vesi säilyttää lämmön paljon kauemmin kuin "tavallinen" vesi. Esim. kylpyammeen vesi on miellyttävän lämmin kylvyn ajan ja vielä puoli päivää kylvyn jälkeen. Astianpesuvesi on myös lämmin tunteja, jos jätän sen astiaan, enkä kaada pois..

Niistä julkisista jutuista. Olen nähnyt artikkelin, joissa kerrotaan mm. miten mielialalääkkeiden päästöt vesissä vaikeuttavat rapujen käyttäytymiseen. Aikaisemmin olen lukenut, miten kaloista tulee "sukupuolettomia", koska saavat ehkäisypillereiden päästöjä. Joskus puhuttiin siitä, miten sairaaloiden ympäristön juomavesissä havaittiin röntgevarjoaineiden päästöjä. Mitä siitä seurasi, en muista.

Peter Gross puhui silloin aikoinaan näistä vaikutuksista ja veden muistista. Nyt vuosia myöhemmin se on vahvistettu tosiasia, ihan tiedemiehet ovat huomanneet sen.

Peter puhui myös siitä, miten meren rytmikäs liike tekee kaikesta sen veteen päästetystä aineesta eräänlaisen jättiläismäisen homeopaattisen "keitoksen". Merivettä puhdistetaan suolasta, mutta veden muistoja ei saada pois sillä prosessilla. Eli Fukusiman päästöt, öljyt, tms. tulevat veden muistissa homepaattisesti potensoituina ihmisten kehoon. - Miten tämä taas vaikuttaa..Sitä voi vain miettiä. Kukaan ei ole toistaiseksi kertonut mitään, koska kukaan ei luultavasti ole edes pyrkinyt etsimään vastausta esittämättömään kysymykseen.

Oli miten oli. Jos joku vielä miettii, niin minulta voi kysyä ja minä voin kertoa. Nimittäin mistä GIE-laitteen voi vielä hankkia.

Eräs asia vielä. Yhden laitteen avulla voi aktivoida kaksi taloutta, jos laite asennetaan sopivasti. Eli naapurin kanssa voi jakaa. Hieman suuremman laitteen voi asentaa esim. useita asuntoja käsittäviin taloihin. Jos maksajia on useampi, hinta ei ole niin korkeaksi asuntoja kohti.

Vuokratussa asunnossa laitteen voi asentaa suihkuun, ja hakea sieltä juomaveden. Näin ovat monet tehneet tuttavapiirissäni.

Joskus vuosia vuosia sitten ilmestyi suomeksikin käännettynä, ja WSOY:n kustantama Charlie Ryrien kirjoittama kirja Veden parantava voima (Healing Energies of Water). Silloin kun kirja ilmestyi, eivät vesiasiat olleet yhtä "ajankohtaisia", joten se taisi hävitä markkinoilta muutamassa vuodessa. Jos jostain löydätte tämän kirjan suosittelen, että hankitte sen ja luette. Kirja kertoo vedestä erittäin monipuolisesti.

Olen luonut Facebookiin suomenkielisen ryhmän "Gracian Moringa"

Toukokuu 2016 © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta, ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - tämä blogisivu mainitaan

Suomenkieliset moringajuttuni MORINGA blogissani
Ihmepuu Moringan viljelyä Güimarin laaksossa
Tiedätkö mikä on Moringa?
Tenerifen moringa on mahtava antioksidantti  
Miten kaikki alkoi
Miten Moringa tuli Maaplaneetalle 
Kokemuksiani kasviyhteyksistä
Enkeli kasvin hahmossa - poimintoja Moringagardenin tuottamasta dokumentista
Hieman moringasta ja zeatiinista
Moringasta ja kehon omasta vastutuskyvystä 
Miten aloittaa moringan käyttö ravinnossa
Moringan käyttö perinteisessä lääkinnässä
Hinnoista ja laadusta
Huhtikuisia moringamietintöjä
KanarianSaarten ilmalaki suojaa myös moringaa 
Moringa – ihmepuu ja nuoruuden lähde - kasvaa myös Tenerifellä
Moringan viljelystä ja hoidosta kotona kukkaruukussa
Auringosta, kuusta, mayoista ja Tenerifen moringasta
Leivän korvike - siemeniä ja moringaa
Syyskesän moringamietteitä 
Moringaa iäkkäämmille ...Miksi Moringa voi olla juuri heille todellinen voitontuoja
Miksi valitsen Tenerifen moringan ja suosittelen sitä
Moringan annostussuosituksia
MoringaPark Güímarin laaksossa
Ympäri käydään – yhteen tullaan.  Viinistä moringaan 
Monenlaisia moringapuita MoringaParkissa ja maailmassa
Moringan siemenistä on moneen tarkoitukseen
MTT - nuoruuden ja elämänvoiman lähde 
Varovaisuus on joskus tarpeen - jopa moringankin kanssa
Lempeää moringainformaatiota veteen siirrettynä 
Moringa, raskaus ja imettäminen
Pitkää ikää myös aivoille - moringasta voi olla apua ja tukea
MTT kapseleista ja telomeereista 

MoringaGardenin perustuotteiden uusi luokittelu
Siemen/moringaleivästäni 
Suolistobakteeri ja moringan lehtipulveri samassa kapselissa
Moringan kasvatuksessa tarvittavat lämpötilat
Prostataongelmista ja mahdollisista vaivojen helpotuksista 
Tenerifen moringa ja sydänchackra
Moringasta syövän yhteydessä ja sen ennakkoehkäisyssä
Moringan käyttäjien kertomuksia
Uusia tuotteita MoringaGardenissa
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla 
Moringan siemenistä maailman korkealaatuisin öljy - ja ihon kauneuden ylläpitäjä
Kesämarunasta voi olla apua punkkien puremissa
MoringaPark juuri nyt
Moringanlehtiyrttiteestä on paljon iloa ja hyötyä
Tärkeä tietää moringanlehtipulveria valittassa
Tiesitkö, että moringan siementen avulla voit puhdistaa vettä?
Oljenkorsi voi katkaista aasin selän
Havaintojani Terveysmeedio auttaa kirjasta, artemisiasta ja moringasta
Nimiuudistuksia MoringaGardenin tuotevalikoimassa




Inga kommentarer:

Skicka en kommentar