Moringa

Moringa
Moringa oleifera from Tenerife

25.4.17

Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla

Tämän vuosituhannen alussa tutustuin vesitutkijoihin ja vesitutkimukseen. Monta vuotta siihen meni, ja paljon opin. Nythän se on jokanaisen ja -miehen tietoa, ja hyvä niin, joten ei siitä nyt sen enempää.

Eräs asia, mikä on usein mielessäni siltä "vesitutkimusajaltani"  on se, mistä ystäväni vesitutkija Peter Gross muistutti jossain vaiheessa. Hän totesi nimittäin, että joka säästää terveyden ylläpitoon liittyvissä asioissa nuorempana, joutuu panostamaan niihin  paljon, sitten vanhempana.

Vesimietintöjäni tässä blogissa


Kun tutustuin Peter Grossiin olin hieman yli 50 vuotias, nyt olen sitten hieman yli 70.  Ja ajan mittaan olen todella huomannut, aivan käytännössä, miten tämä, mistä hän puhui, on pitänyt paikkansa.

Kohdallani se on merkinnyt sitä, että olen panostanut terveyteen. Se alkoi oikestaan jo silloin, kun olin noin 30 -35 vuotias, ja olin jo todennut sen tärkeyden ihan itse

Kaikkina näinä vuosikymmeninä, en ole panostanut lääkäreissa juoksemiseen, enkä lääkkeisiin. Sen sijaan olen valinnut luontaiset hoitomuodot, mahdollisimman puhtaan ravinnon ja tavittaessa luonnolliset ravintolisät.


Eräs viime vuosien suurimmista panostuksista kohdallani on ollut MoriganGardenin
MTT-kapseleiden hankinta. Ei se vuosikierros MTT-kapseleita ulkomaan matkaa vastaa, mutta toisella saarella viikon oleskelun kuitenkin. Eli en ole käynyt siellä toisella saarella, vaan hankkinut MTT-kapseleita.

Olen kirjoittanut pari artikkelia noista kapseleista. Niistä selviää, mistä tässä on kysymys.

Nyt runsaan vuoden käytön jälkeen, huomaan, mitä postiivista on tapahtunut kehossani, ja mitä negatiivista on jättänyt tapahtumatta, ajatellen ikään liittyviä oletuksia. Vuosi on se lyhin aika, jolloin pystyy huomaamaan muutokset.


Vuosia minua "kontrolloinut" terapeuttini totesi, että kromosomieni päät - telomeerit , ovat lakanneet kutistumasta. Ne eivät kenties enää kasva ja en "nuorene" ulkonaisesti. Mutta toisaalta, en myöskään vanhene paljoa ulkonaisesti.. Tosin se pääasia ei kuitenkaan ole kiinteät lihakset ja suhteellisen sileä iho.

Sen sijaan, se mikä on mielestäni tärkeää on se, ettei ole altis noille "ikään liittyville sairauksille",  joita suuri osa ihmisiä vaikuttaa uskovan jotenkin automaattisesti saavansa... - Tietysti tämä on kohdallani vielä aika tuore asia, mutta suhtaudun siihen paperilla vanhenemiseen luottamuksella. Vuosiluvut lisääntyvät, sillehän en voi mitään..


Mutta noin kokeiluna ja kokemuksena tämä on ollut sen viikon loman naapurisaarella viettämättömyyden arvoinen..

Telomeereista kertova suomenkielinen kirja
Englanninkielinen artikkeli telomeereistä, niiden toiminnasta ja vaikutuksista
Video: Regenerate your Telomeres and Stay Young Forever - Rain Sounds
Video: Tri Bruce Lipton kertoo telemooreistä 

Olen luonut Facebookiin ryhmän: Gracian Moringaryhmä

Aikaisemmat artikkelini MTT-kapseleista ja telomeereita:.
MTT - nuoruuden ja elämänvoiman lähde
MTT- kapseleista ja telomeereista


MoringaGardenin kotisivu infoa ja tilauksia varten

Huhtikuu 2017, © Gracia PenttinenArtikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan.

Suomenkieliset moringajuttuni MORINGA blogissani: 
Ihmepuu Moringan viljelyä Güimarin laaksossa 
Tiedätkö mikä on Moringa? 
Tenerifen moringa on mahtava antioksidantti  
Miten kaikki alkoi 
Miten Moringa tuli Maaplaneetalle 
Kokemuksiani kasviyhteyksistä 
Enkeli kasvin hahmossa - poimintoja Moringagardenin tuottamasta dokumentista
Hieman moringasta ja zeatiinista  
Moringasta ja kehon omasta vastutuskyvystä 
Miten aloittaa moringan käyttö ravinnossa 
Moringan käyttö perinteisessä lääkinnässä 
Hinnoista ja laadusta 
Huhtikuisia moringamietintöjä
KanarianSaarten ilmalaki suojaa myös moringaa  
Moringa – ihmepuu ja nuoruuden lähde - kasvaa myös Tenerifellä
Moringan viljelystä ja hoidosta kotona kukkaruukussa  
Auringosta, kuusta, mayoista ja Tenerifen moringasta 
Leivän korvike - siemeniä ja moringaa  
Syyskesän moringamietteitä  
Moringaa iäkkäämmille ...Miksi Moringa voi olla juuri heille todellinen voitontuoja 
Miksi valitsen Tenerifen moringan ja suosittelen sitä 
Moringan annostussuosituksia 
MoringaPark Güímarin laaksossa 
Ympäri käydään – yhteen tullaan. Viinistä moringaan 
Monenlaisia moringapuita MoringaParkissa ja maailmassa
Moringan siemenistä on moneen tarkoitukseen
MTT - nuoruuden ja elämänvoiman lähde  
Varovaisuus on joskus tarpeen - jopa moringankin kanssa 
Lempeää moringainformaatiota veteen siirrettynä 
Moringa, raskaus ja imettäminen 
Pitkää ikää myös aivoille - moringasta voi olla apua ja tukea 
MTT kapseleista ja telomeereista 
Vesi on vanhin voitehista - vaihtelua moringa-ajatusten väliin 
MoringaGardenin perustuotteiden uusi luokittelu 
Siemen/moringaleivästäni 
Suolistobakteeri ja moringan lehtipulveri samassa kapselissa 
Moringan kasvatuksessa tarvittavat lämpötilat  
Prostataongelmista ja mahdollisista vaivojen helpotuksista 
Tenerifen moringa ja sydänchackra 
Moringasta syövän yhteydessä ja sen ennakkoehkäisyssä 
Moringan käyttäjien kertomuksia
Uusia tuotteita MoringaGardenissa
Moringan siemenistä maailman korkealaatuisin öljy - ja ihon kauneuden ylläpitäjä
Kesämarunasta voi olla apua punkkien puremissa
MoringaPark juuri nyt
Moringanlehtiyrttiteestä on paljon iloa ja hyötyä
Tärkeä tietää moringanlehtipulveria valittassa
Tiesitkö, että moringan siementen avulla voit puhdistaa vettä?
Oljenkorsi voi katkaista aasin selän
Miten päädyin moringaan
Havaintojani Terveysmeedio auttaa kirjasta, artemisiasta ja moringasta
Nimiuudistuksia MoringaGardenin tuotevalikoimassa

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar